Reissun suunnittelumetodi

Kuinka monta kilometriä päivässä kannattaa ajaa?

No, 40 – 60 kilsaa on sellaista pikniktötöilyä, jossa tukevan aterian syömisen voi jättää illalle. Pikniktötöilyhän on kivaa. Tosin välillä saattaa käydän niin, että on ehtinyt sipaista päivän kilsat täyteen ennen kymmentä aamulla.

Yli sadan kilsan repäisyt taas menevät helposti puurtamiseksi tai jopa urheiluksi.

Jostain syystä me ollaan ajettu ehkä keskimäärin 80 kilsaa päivässä. Tai 80 on ollut sellainen suunnitteluperiaate ja etenemä kartalla, välillä 100 on lähempänä totuutta, koska turismi ja leiriytyminen aiheuttaa mutkia. Aikoinaan suunniteltiin sadan kilometrin mukaan, mutta ajaminen meni helposti sellaiseksi, että ”ennen lounasta pitää ajaa nelkyt tai jäädään aikataulusta”.

Jos tie on huonokuntoinen tai nousuja on paljon, päivämatkat lyhenevät merkittävästi. Jätä siis suunnitelmaan reilusti pelivaraa. Viikonkin reissussa kannattaa olla turismipäivä. Reittiäkään ei kannata lyödä täysin lukkoon.

Mittaamisen henki

Matkamittareita ei ole ollut mukana koskaan eikä älypuhelinta yhtä valitettavaa poikkeusta lukuun ottamatta. Kaikissa kunnollisissa kartoissa on merkitty etäisyydet ja ainakin Suomesta ja Virosta on myös hyvät pyöräilykartat.

Meillä on siis ollut aika simppelit metodit. Muiden tavoista suunnitella reissuja en osaa paljon sanoa. Nopein keino suunnitella on tietenkin jättää suunnittelematta. Töiden jälkeen vaan perusasiat pyörän selkään ja liikkeelle. Kyllä sen jossain vaiheessa huomaa mitä on unohtanut.

Innostus säilyy

Homma on yleensä edennyt niin, että heti reissun jälkeen aletaan heitellä ideoita ensi vuotta varten. Talven mittaan asia saattaa unohtua, koska kesän aikataulut ovat vielä hämärän peitossa. Viimeistään helmikuussa tajuaa raahaavansa googlemapsin ukkoa mitä epäilyttävämpiin kohteisiin. Voisikohan tuolla pyöräillä?

Netin selaaminen on loputon suo. Tarvittava informaatio löytyy parissa minuutissa, mutta jostain syystä aikaa vierähtää tuntikaupalla. Päivästä ja viikosta toiseen. Usein tärkein tieto löytyykin lopulta paperikartoista ja kirjoista joko ennen tai kesken reissun, joskus vasta sen jälkeen.

Vaihtoehto A

Hyvässä reissussa (huonoja reissuja ei olla tehtykään) yhdistyy ainakin hienot maisemat, hallittavissa oleva fyysinen kuormitus, pieni jännitysmomentti (koska ainahan kaikki voi mennä pieleen) ja historiallinen ja kulttuurinen konteksti eli tarina, jota retkeilemällä pääsee vähän avaamaan itselle uudesta vinkkelistä. Esimerkistä käy vaikka Vienan runokylät Venäjällä, joista suurin osa Kalevalan runoista on kerätty. On maisemaa, ajettavaa, jännitystä ja historiaa. Eeppistä suorastaan. Ja tietenkin onnistuneeseen matkaan kuuluu myös paikallinen ruoka, tavat ja ihmiset, joita matkalla tapaa. Mikä klisee.

Epäonnistuneetkin reittivalinnat, kuten maisemattomaksi talousmetsäksi ja raiskioiksi paljastuvan “suomietapin”, jaksaa puskea läpi, jos tietää, että edessä on jokin näkemisen ja kokemisen arvoinen kohde ja päämäärä.

Vaihtoehto B

Tässä vaiheessa tulee väkisin mieleen, että on toinenkin varsin varteenotettava ja erittäin suomalainen tapa harrastaa matkapyöräilyä. Tosi moni, jonka kanssa olen jutellut kesken reissun kaupan pihassa tai lounastamassa, sanoo nuorempana ajaneensa joka kesä pyörällä mökille. Ei siis välttämättä tarvitse kasata matkalle järjettömiä odotuksia elämää suuremmista kokemuksista ja kulttuurien välisistä kohtaamisista. Ihan hyvin voi vaan ajaa sinne mökille saunomaan ja grillaamaan.

Kiire kostautuu

Vaikka olo on kuin kesälaitumelle pääsisi, alku- ja loppukirejä kannattaa välttää. Ne juilivat seuraavana päivänä ikävästi jaloissa. Kartan lukukin saattaa kaahatessa unohtua.

Jätä se puhelin kotiin

Pakko myöntää, että tämä artikkeli on tynkä,

koska älypuhelin on mullistanut suunnistamisen. Ja oikeastaan kaiken muunkin. En itse omista sellaista ja suosittelisin muillekin, että jättäisivät sen ensimmäisellä reissulla kotiin. Aivoille tekee tosi hyvää toimia välillä niin, että informaatiota on saatavilla vain rajallisesti.

Tekosyyt?

Aikaisemmin yleisin tekosyy, jolla ihmiset perustelivat, mikseivät itse retkeile pyörällä, oli eksymisen pelko. Hyvänä kakkosena on perinteisesti tullut se, että pyllyyn sattuu ja polvet ei kestä. Pyöräretkeilyn suosion kasvun ajallinen korrelaatio älypuhelinten yleistymisen kanssa viittaisi siihen, ettei eksyminen ollutkaan pelkkä tekosyy vaan ihan aiheellinen pelko.

Kipuhan ei todellakaan kuulu pyöräilyyn, vaikka ekoilla reissuilla ajattelin itsekin, että sitä pitää vaan oppia sietämään. Kun pyörässä on hyvä ajoasento, kunnollinen satula ja polkiessa järkevä kadenssi (josta enemmän artikkelissa Vaihteet ovat nopeuksia), huomaa, että on kärsinyt aivan turhaan. 

Paperia!

Olen vannoutunut paperikarttojen ystävä. Niitä saa kirjakaupoista, vähän niin kuin kirjojakin. Kirjakaupat ovat nekin nykyään netissä. Älypuhelimen navigointia helpottavista aplikaatioista en tiedä mitään. Onneksi esimerkiksi osoitteessa tomsbiketrip.com on aiheesta melko kattava artikkeli.

Yöpyminen

Yksi iso ratkaistava asia on majoitus. Itse olen aina nukkunut pääosin teltassa, mutta mikään ei estä jättämästä telttaa kotiin ja varaamasta majoituksia vaikka etukäteen. Puhelimella homman voisi hoitaa myös takki auki eli lennosta, päivä kerrallaan. 

Hostellien, hotellien, kotimajoituksen, leirintäalueiden ja Airbnb:n lisäksi löytyy sohvasurffauksen kaltaisia palveluja tai sosiaalisen median alustoja. Sitten on kaverien nurkat, mökit ja (tietyin varauksin) reissussa tavattujen ihmisten vieraanvaraisuus.

Kaverin muinainen tyttöystävä ajeli aikoinaan juhannuksen tienoilla mummopyörällä Pohjois-Norjaan ilman mitään majoitetta, nukkuen ilmeisesti taukopaikkojen katoksissa ja räystäiden alla. Makuupussi oli kuitenkin mukana. Ja tietty ihmiset ovat kävelleet Suomen halki iät ajat ja yöpyneet milloin missäkin ladossa tai kuusen alla. Kaikkea voi kokeilla.

Ilman telttaa, makuupussia ja makuualustaa kuorma kevenee huomattavasti. Toisaalta silloin pitää oikeasti päästä sinne majoitukseen. Teltan hyvä puoli on se, että sen voi iskeä melkein minne vaan. Joskus voi jopa tulla sellainen tilanne, että on syystä tai toisesta pakko pysähtyä, vaikka buukattu yösija ei olisi lähimaillakaan. 

Matkakohteet ja reitti

Kaikkea ei tarvitse lyödä lukkoon, mutta joku rallirunko kannattaa olla. Voi kiertää lenkin tai ajaa pisteestä A pisteeseen B. Välissä voi olla siirtymiä toisella kulkuneuvolla. Lähtöpaikkaankin voi matkustaa vaikka lentokoneella, jos on varaa. 

Hyvä pyöräilykartta on luottokaveri, hyvällä tiekartallakin pärjää (ainoa ero on se, ettei tavalliseen GT -karttaan ole merkitty pyöräilyyn parhaiten sopivia reittejä). Ekan reissun ajoin ilman karttaa. Se vaikuttaa tosi seikkailulliselta, mutta on oikeasti kaikkea muuta. Loputtomista vaihtoehdoista päätyy helposti valitsemaan sen ainoan reitin, jonka varrella olevat paikannimet tunnistaa. Muutenkin reissut paranevat huomattavasti, kun ymmärtää luopua omista herooisista fantasioistaan. 

Selkeästi merkityt korkoerot auttavat päivämatkojen suunnittelua vuoristoisilla alueilla. Joistain digitaalisistakin kartoista ne valitettavasti puuttuvat.

Minne uskaltaa mennä?

Hyvinkin syrjäisiin paikkoihin voi mennä yllättävän pienellä riskillä, jos varautuu kunnolla. Tarinat tyrimisistä ja eksymisistä voivat olla hauskoja jälkikäteen, onneksi yleensä myös itse tapahtumahetkellä naurattaa. Pääosin ne kannattaa kuitenkin välttää. En ole varma, voiko pyöräretkellä oikeasti edes eksyä, korkeintaan ajaa vahingossa jonkun risteyksen ohi. Ekalla sooloreissulla laitoin aina teltansuun menosuuntaa kohti. Pian huomasin, että se oli tarpeetonta. Joskus ulkomailla kyllä iskee pieni epävarmuus, jos tien kunto ja leveys poikkeaa paljon karttaan merkitystä. Mielestäni se kuuluu asiaan. Koskaan ei ole tullut sellaista tilannetta, että hätääntyisi. 

Retkipyöräilijään suhtaudutaan todella harvoin vihamielisesti. Ei ne perään juoksevat koiratkaan yleensä halua purra, ja autoilijatkin mieluummin väistävät kuin ajavat yli. Todennäköisesti mitään kovinkaan dramaattista ei tapahdu. Eeppinen seikkailu tarkoittaa loppujen lopuksi lähinnä sitä, että ajaa pyörällä ja nukkuu teltassa.

Kaupunkiloma

Itseltä unohtuu joka vuosi, että isot kaupungit ovat verraten hankalia kohteita pyörämatkailijalle. Saapuminen ja poistuminen on yhtä sekoilua, majoituksesta joutuu maksamaan, eikä muutamassa päivässä ehdi nähdä juuri mitään. Lisäksi pelottaa, että joku varastaa hotellin siivouskomeron patteriin lukitun pyörän. Jos on minkäänlainen aikataulu päällä, on koko ajan sellainen täpinä, että ajopäiviä menee hukkaan. Pienet kylät ja pikkukaupungit ovat paljon käsitettävämpiä ja kiitollisempia matkakohteita. Paras yhdistelmä on yleensä kauppa, ruokapaikka, joku triviaali nähtävyys ja vähän juttuseuraa.

Ruokailu

Tätäkin joutuu tosiaan suunnittelemaan. Kokkailisiko itse vai järsisikö tottumuksesta mikropitsaa kaupan pihalla? Riittääkö budjetti lounasbuffaan? Osuuko koko päivän aikana kohdalle yhtään auki olevaa kauppaa tai ravitsemusliikettä? Vaikka ruuanlaitto reissulla ei olisi vahvimpia osa-alueita, pidemmän päälle kannattaa määrän lisäksi syödä ajoittain myös monipuolista ruokaa. Energiaa kuluu yllättävän paljon, joten herkutellakin saa.

Paluu

Tämä on paha. Paluumatkaa ei aina jaksa suunnitella kovin pedantisti. Jos ajaa takaisin kotiin, viimeinen ajopäivä on vähän menetetty tapaus. Jos taas ottaa reissun päätepisteestä bussin, junan, laivan tai lentokoneen, siihen tuntuu aina liittyvän jotain säätöä. Asiaan pitää osata suhtautua stoalaisella tyyneydellä. Varsinkin pyörän saaminen bussin kyytiin on jostain syystä usein tuottanut ongelmia. Tosin ei koskaan ylitsepääsemättömiä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s