Ideat ovat ilmaisia

Rahan ja ajan yhtälö on hankala. Brittiläisen retkipyöräilijän Tom Allenin sanoin: what you really need is modern worlds most scarce resource -time. Lainaus ei välttämättä ole aivan sanatarkka tai edes kieliopillisesti oikein, mutta ajatus lienee ymmärrettävissä.

Kun en pääse matkustamaan pyörällä, rupean helposti suunnittelemaan kaikkea retkipyöräilyyn ja etenkin retkipyöriin liittyvää.

Suureellisin ja absurdein (vai pitäisikö sanoa suoraan lapsellisin) ideani on suunnitella itse retkipyörän runko. Oikeastaan enemmänkin: suunnitella kaikki retkipyörän runkokoot.

Jos olisin kokenut kustomoitujen matkapyörien rakentaja, aloittaisin tietenkin asiakkaan koosta ja toiveista. Koska on olemassa rutkasti tietoa siitä, millainen runkogeometria toimii parhaiten tähän käyttätarkoitukseen, ujuttaisin suunnitelmaan perinteisen retkipyörän rungon mittasuhteita.

Retkipyöräily on saanut kaverikseen bikepackingin, jota voisi kutsua vaikka vaelluspyöräilyksi, kun on tarkoitus ajaa poluilla. Tietä pitkin aerodynaamisesti kiitävää nopeaa fillaristia kuvaa ehkä paremmin brevet tai randonneur. Luokittelu taitaa oikeasti olla aika turhaa. Käytännössähän ihmiset yksinkertaisesti hankkivat jotkut omaan pyörään istuvat pakaasit ja retkeilevät sitten niillä miten retkeilevät.

Mikään ei tietenkään estä käyttämästä moderneja bikepacking -pusukoita perinteisessä retkipyörässä. Siinä onkin tämän suureellisen suunnitelman ydin. Kun matkapyörän runkoon tekee tilaa moderneille läskeille renkaille, syntyy uudenlainen vanhanlainen vaelluspyörä, jolla pärjää sekä poluilla että maantienlaitaa kuluttaessa. Pakkaustavan voisi valita reissun mukaan, koska sekä sivulaukut että runkoon kiinnittyvät pussukat toimivat.

Tällä ajatuksella myydään nyt paljon pyöriä, mutta tarkemmin runkogeometrioita tutkiessa huomaa, etteivät ne oikeasti perustu matkapyörän geometriaan. Vannekehätkin ovat usein heikot eivätkä välityksetkään välttämättä ole järkevät. Se saattaa kokemukseni mukaan kostautua isosti.

Asettaisin kriteereiksi ainakin takahaarukan eli chainstayn pituuden, keskiön dropin ja satulaputken kulman. Stack ja reach ovat tärkeitä suureita, mutta ajoasentoa voi säätää myös yksinkertaisesti jättämällä emä(eli ruoto-)putki tarpeeksi pitkäksi. Toisin kuin yleisesti luullaan, matkapyörän ohjaus on yllättävän napakka. Se kompensoi hyvin vakaata runkoa ja viittaisi, että kuorma kulkee mukavimmin takana. Etupainoiselle kuormalle voisi suunnitella oman haarukan isommalla offsetillä tai vaihtoehtoisesti runkoon kiinnittyvän etutarakan.

Urheilullisen pyörän tehoa ja tarkoituksenmukaisuutta voi mitata hintalapun, painon, osasarjan, nopeuden, kyvykkyyden ja monen spesifin ajo-ominaisuuden perusteella. Matkapyörän kohdallakin vastaavaa osien tutkailua kannattaa ehdottomasti tehdä, mutta ajomukavuus ja -ominaisuudet tulevat kunnolla esiin vasta kun pääsee testaamaan viikon pari kuormattua retkiajoa. Silloin maantieohjukseen verrattuna ”hidas ja tehoton geometria” ja ”muutenkin painava pyörä” muuttuu ihmeellisen vakaaksi, luotettavaksi ja mukavaksi, eikä ajopäivän jälkeen olekaan samalla tavalla väsynyt.

Suurin osa kaikista pyörämalleista kärsii siitä, että sama tuote pitää skaalata xs-kokoisesta XL-malliin. Ilmeinen ratkaisu ongelmaan on valita vannekoko ajajan koon mukaan.

Vaihtuvan vannekoon takia eri runkokoot eivät näytä kuuluvan samaan pyörämalliin. Tässä onkin huteran ajatusrakennelmani toinen kärki. Onko olemassa mitään todellista syytä miksi yksittäin piirrettyjen runkokokojen pitäisi muistuttaa toisiaan? Mielestäni ei.

Oletetaan, että koko 60, XL, näyttää parhaalta mukaillessaan klassisen brittiläisen touring biken muotokieltä. Pienin runkokoko taas olisi asiakasta ajatellen järkevää suunnitella vahvasti slouppaavalla yläputkella, 26-tuumaisilla vannekehillä ja maastopyörämäisemmällä tyylillä. Keskikokoinen runko ehkä kakseiskapuolikkailla ja mittasuhteisiin sopivalla estetiikalla. Kun luopuu yhtenäisestä esteettisestä linjasta ja vannekoosta, pyörän saa toimimaan optimaalisesti joka runkokoossa. Luulisin näin.

Vannekokoon sijaan kannattaisi ehkä leveiden renkaiden takia tarkkailla todellista halkaisijaa. Kun itselle sopiva runkokoko on valittu, voisi siihen levyjarrujen suomien mahdollisuuksien takia sovittaa joko pienemmän vannekoon paksuilla tai isomman kapeammilla renkailla. Runkosetti suunniteltaisiin siis vannekoon sijaan suositellun halkaisijan mukaan. Toki ajotuntumaan vaikuttaa läskien renkaiden ilmanpaine, mutta tämän lähemmäs optimaalista käyttäytymistä ei suunnittelussa pääse, jos renkaiden suhteen on paljon pelivaraa.

En tietenkään ikinä saa toteutettua näitä keloja, mutta hyvällä tuurilla joku muu nappaa ne ja vie asiaa eteenpäin. Ideat ovat ilmaisia.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s