Kohti keveyttä ja sen yli

Ultralight -trendi kiehtoo ja ärsyttää. Keveyden tavoittelu pitäisi olla itsestään selvä asia. Silti se ei sitä ainakaan itselleni ole. Yksinkertaisin selitys ärtymykselle lienee mimesis, eli hieman yksinkertaistettuna

Kateus.

Aina löytyy joku, joka on onnistunut pakkaamaan tavaransa pienempään tilaan. Jonkun sadetakki tai majoite on aina kevyempi kuin oma ja sillä on varalla vain yksi sukkapari, vaikka itse pakkasin kolmet. Sivulaukuilla varustettuun retkipyörään verrattuna bikepackingin kuvasto näyttää polkupyöräpornolta.

Arki

Oman pyöräni pääasiallinen käyttötarkoitus on työmatka-ajo, ja tavara on kulkenut helpoiten mukana juuri sivulaukuissa. On hieman vaikea käsittää, miksi jotain pitäisi muuttaa. Maastopyöräilyä harrastava katsoo tietenkin asiaa päinvastaisesta näkökulmasta: retkeilyyn ei näköjään tarvitsekaan toista pyörää. Tavarat saa nyt mukaan myös ilman perinteisiä ratkaisuja. Kätevää!

Idolit

Koska kyseessä on länsimaisen sivistyksen kriisin lisäksi henkilökohtainen ja jatkuva hälytystila sekä individualistinen harha, pitää pureutua sen juurisyihin. Ehkä jonnekin 90-luvulle…

Pakkasin ensimmäiselle interrailille rinkkaan hygieniatarpeet, vaatetta, makuupussin ja sandaalit. Seuraavan vuoden pummireissulla kamat mahtuivat 12-litraiseen Fjällraven Kånkeniin. Tämä taisi olla oman ultralight -urani huipentuma, jos sukulointeja likavaatekassin kanssa liftaten ei lasketa. En muista tarkalleen, mistä idea tavaran vähentämiseen tuli. Kyseinen reppu ei ole kovin miellyttävä kantaa, joten siihen liittyvä mielikuva taisi olla tärkeämpi kuin todellinen hyöty.

Naureskelimme tuolloin ”backpackereille”, jotka tarvitsivat jostain syystä rinkallisen huolella valittuja tuotteita matkatakseen julkisilla kaupungista toiseen. Pari vuotta myöhemmin heillä näytti olevan mukana jopa puhelimet ja läppärit!

Fantasia irtolaisuudesta elää alakulttuureissa varmaan edelleen. Aikansa kiipeilylegendat Jerry Moffatt ja Ben Moon nukkuivat luolassa ja varastivat ruokaa. En harrastanut tuolloin kiipeilyä, mutta vastaavat tarinat pummilla matkaajista muistaakseni kiehtoivat.

Ensimmäisillä pyöräreissuilla olin edelleen minimalismin kourissa. Hygieniapussi oli kokonaisuudessaan pieneen läpinäkyvään muovipussiin pakattu hammasharja, makuualusta halvin viisi milliä paksu vaahtomuovinen ja makuupussi mallia kylmä. Hammastahnaa lainasin, telttakin oli usein kaverin tarakalla.

Traditio

Kaverini tuli toisenlaisesta retkeilyperinteestä: jos pitäisi määritellä suomalaisen vaelluksen standardi, hyvä ehdokas olisi viikon vaellus Lapin erämaassa perheen tai kavereiden kesken. Varusteina yhteinen teltta, trangia ja kuivamuonaa sekä villapaidat, kumisaappaat, sadeviitat ja paperikartta. Tämän päivän termein self supported weeks hike, mutta ilman kalliita välineitä.

Tuo retkeilyn vanha suomalainen standardi on sittemmin määrittänyt omaa suhdettani pyörämatkailuun enemmän kuin olisin valmis myöntämään: käytän ainoastaan paperikarttaa ja nykyinen telttani on hankittu olettaen, että jossain vaiheessa koko perhe retkeilee yhdessä, samoin trangia.

Neljän kilon teltta painaa kahteen pekkaan pari kiloa per naama, ja kahdelle kokatessa trangia pieksee edelleen huterat kaasupolttimet mennen tullen. Jopa ostaessani uusia vaatteita puhki kuluneiden tilalle olen kieltäytynyt valitsemasta kevyttä vaihtoehtoa olettaen, että tukevammasta materiaalista tehty palvelee pidempään ja myös työmatkoja ajaessa. Kevyen toppatakin tajusin muuten hankkia vasta muutama vuosi sitten. Sitä ennen paleltiin.

Väitän, että grammanviilaus ei ole kehityksen päätepiste vaan osa aaltoliikettä. Koska olen pystynyt kohta kymmenen vuotta ajoittamaan pyöräreissut niin, ettei ole tarvinnut matkustaa yksin, järkevin tapa pitää varusteiden paino kurissa on ollut kuorman jakaminen. Yhdessä matkustaminen tuntuu muuttavan asioiden tärkeysjärjestystä yllättävän paljon.

Leipä, hleb

Järjestyksessä viides iso tekijä on ruoka. Se on keskeinen osa matkustamista. Suomalaiset tykkäävät ämpäreistä. Ne ovatkin oivallinen vertauskuva ruoan tilavuudelle: kuinka paljon valmista pastaa mahtuu kymmenen litran ämpäriin? Paljon. Entä jos pastasta poistaa veden? Vielä huomattavasti enemmän. Eväiden kuljettaminen erämaahan ei siis ole temppu eikä mikään.

Mutta mitä jos ei aiokaan pyöräillä erämaassa? Pyöräreissulla kun voi käydä lähes päivittäin kaupassa ja ostaa sieltä vaikka tuoretta leipää ja kassillisen hedelmiä, jos mieli tekee. Näillä aineksilla kuvitteellinen ämpärimme täyttyy hälyttävän nopeasti. Se ei onneksi haittaa. Nekin mahtuvat kyytiin, koska sivulaukuissa on tarkoituksella ylimääräistä tilaa.

Jossain vaiheessa alan varmaan taas karsia kuormaa. Todennäköisesti syy on ilmasto tai pitkä polkuja ja hiekkateitä seuraileva uusi reitti, jossa muonavaroja ei pysty täydentämään. Moni näillä leveysasteilla syksyllä toimivaksi havaittu ratkaisu saattaa osoittautua etelämpänä turhaksi, ja mahdollisuus pyöräillä virallisen tieverkoston ulkopuolella muuttaa tosiasioita. Silloin grammojen viilaamiseen olisi taas oikea syy.

Traditio, toinen näkökulma

Jenkeissä keveillä varusteilla on pidempi historia. Thru-hiking eli pitkän vaellureitin käveleminen yksin päästä päähän synnytti tarpeen nipistää painosta. Euroopassa verrokkina voisivat olla pyhiinvaellusreitit. Kävellessä ymmärrän täysin, miksi ylimääräisestä painosta halutaan eroon. Pyöräillessä tärkeämpää tuntuu olevan se, miten pyörä käyttäytyy kuormattuna. Siihen vaikuttaa moni muukin asia kuin pelkkä paino.

Muistilista pakkaamiseen

Pakkaaminen ei ole mitään tähtitiedettä, mikä ei tietenkään tarkoita, etteikö tästä listasta olisi saattanut unohtua jotakin. Olisi kiva tietää, eroaako tämä muistilista, jota käytän sivulaukkujen kanssa, mitenkään merkittävästi bikepackingistä innostuneen ihmisen pakkauslistasta. 

Fillarin huolto:

paikkokamat, varasisuri, rengasrauta, pumppu josta näkee rengaspaineen, multityökalu, jossa on kuuskolot ja yleisimmät kärjet, ketjuöljy. 

Tämä on minimisetti. Lisäile tarvikkeita sen mukaan, mitä tiedät tarvitsevasi.  Esim pinna-avain, leatherman, kympin kiintoavain… Lentokoneeseen pakatessa polkimet pitää saada irti. Hammasharjan kokoisella teräsharjalla saa muuten putsattua ketjut ja pienellä japaninlastalla rissapyörät. Lista paisuu.

Muuta pyörään liittyvää:

(kypärä), lukko, ajovalot ja niihin pattereita. Satulasuoja nahkasatulalle. 

Sit tietty laukut, juomapullotelineet  ja jotain remmiä, millä saa tavaraa kiinni.

Hygienia:

uikkarit, pyyhe, hammastahna ja -harja, särkylääke, vessapaperi, kosteuspyyhkeet. 

Mun minimivaatimukset. Lisäksi voisi olla esim ensiapupakkaus, saippua, kynsisakset ja deodorantti, jota ei ehkä kannata ajopäivinä käyttää, koska kainalot tuulettuu ajaessa paremmin ilman. Lähiaikoina tarvitaan varmaan myös käsidesiä ja maskeja.

Tärkeät asiat:

puhelin, laturi, kartat, lompakko, henkkarit tai passi, avaimet, aurinkolasit, rannekello. 

Lisäksi kynä, paperia ja kirjallisuutta!

Puhelinta karttana käyttävä tarvitsee todennäköisesti myös varavirtalähteen.

Paperikartalle kannattaa olla läpinäkyvä muovinen tasku, noin kokoa A4. Meillä ei ole ollut tankolaukkuja, joihin kartan saisi kiinni, joten sitä on pidetty makuualustan päällä tarakalla. Kartanluku-, juoma-, kusi- ja evästelytauot ärsyttää joitain pyöräilijöitä, koska tuntuu, että vähän väliä joutuu pysähtelemään. Itse olen sitä mieltä, että taukoiluhan on just niitä tärkeimpiä juttuja. Kyse on kuitenkin ensisijaisesti matkailusta eikä pyöräilystä. Yksin ajaessa erehtyy joskus ajamaan 50 kilsaa putkeen. Niistä pätkistä harvoin jää mitään mieleen.

Yöpyminen: 

teltta, makuupussi, makuualusta, makuupussin sisäpussi (+kerrasto ja villasukat). Tuubihuivia ja lapasia saattaa tarvita melko lämpimilläkin keleillä. Jos ei yöllä niin aamulla ajellessa.

Vaatteet: 

 – sukkia, kalsareita, aluspaitoja

 – housut, shortsit

 – päällyspaita

 – vedenpitävä takki

 – kengät

En omista vedenpitäviä housuja, mutta joskus on ollut mukana sellaset halvat Rainlegsit, jotka suojaa reisiä. Päädyin käyttämään retkeilyhousuja, koska pyöräilyvaatteiden estetiikka ei oikein kolahda. Hyvillä keleillä voi ajella vaikka kiipeilyhousuissa. Tai oikeastaan sillon käy ihan mikä vaan mikä tuntuu toimivan.

Kaikessa voi hifistellä, paitsi retkipyörissä, joissa kuuluu lofistellä. Moni on sitä mieltä, että puuvillaa ei kannattaisi pitää ihoa vasten, koska se kuivuu hitaasti ja muuttuu nopeasti tunkkaisen hajuiseksi. Polyesteristä en tykkää mutta merinovillaa olen välillä käyttänyt. Yllättävän usein väljä puuvillateepaita kuitenkin toimii ihan riittävän hyvin. Jos paita saa lepattaa tuulessa villinä ja vapaana, se ei todennäköisesti ole pysähtyessä kovinkaan märkä.

Jos säästä ei ota selvää, kannattaa kokeilla ajovaatteina päällyspaitaa tai verkkatakkia ja shortseja housujen ja teepaidan sijaan.

Kylmillä keleillä voi tietty pitää merino- tai silkkivillakerraston paitaa päivisinkin. Ne on merinovillaisista paidoista ainoat, jotka mun mielestä käyttäytyy niin kuin hifistelijät väittää.

Syysretkillä olen ottanut erikseen villapaidan ja jonkun paremmin tuulta pitävän, esim. flanellipaidan, jotka voi pukea päällekkäin, myös flanellipaidan päällimmäiseksi. Ne ei hiosta kuten tuulitakki. Illalla jos lämpötila dippaa nollan tuntumaan, olen pitänyt leirissä kevyttä toppatakkia, joka maksoi 20 euroa prismassa. Se toimii erinomaisesti myös tyynynä.

Ruokailu

 – lusikka

 – juomapullot

 – pieni keittiöveitsi

Jos aikoo keitellä kahvia tai jopa kokkailla niin:

 – trangia tai kaasupoltin ja kattila (+pesusieni ja pieni pullo astianpesuainetta minigrip -pussiin)

 – polttoaine

 – tulta

 – kahvikuppi (kätevä myös hampaita pestessä)

Ruoka ja vesi on sellaisia juttuja, jotka ei saisi loppua kesken. Evästä pitäisi aina olla jemmassa ja pullot täynnä vettä. Jos ajaa pidempiä päivämatkoja, kaloreita kuluu ihan järjettömästi konttorirottailuun verrattuna, ja on aika suuri todennäköisyys, että sekoittaa NÄLÄN ja fyysisen hyytymisen keskenään. Myös vitutus ja muu turhautuminen johtuu yleensä nälästä. Siksi AINA kannattaa SYÖDÄ ja TAUKOILLA että voimat palautuu. Tietty voi suorittaa suunniteltuja etappeja minimaalisilla ruoka- ja vesivarannoilla, koska seuraavasta kaupungista saa sitten sapuskaa ja pullot täyteen, mutta se on sitten ensisijaisesti urheilua eikä matkustamista. Samalla saattaa jäädä moni nähtävyyskin näkemättä.

Luin jostain, että pyöräily kuluttaa hiilihydraatteja gramman per painokilo per tunti. Neljäkymmentä grammaa hiilareita sisältävällä energiapatukalla ei siis pitkälle pötkitä. Tilannetta, jossa ”polttoaine” loppuu kesken, kutsutaan maantiepyöräilyssä sippaamiseksi. Sen kyllä huomaa kun se sattuu omalle kohdalle.

Pakkaaminen:

Nyrkkisääntöhän on, ettei kannata pakata sellasta, mitä kaverilla on mukana. Yksi vanha ”painava” kolmen hengen teltta saattaa olla kevyempi kuin kaksi uutta ja kevyttä yhden hengen telttaa. Rahaakin säästyy. Samoin esim huolto- ja kokkauskamoja tarvii vain yhdet, jos liikutte koko ajan yhdessä. 

Vaikka kalliita retkeilykamoja myyvät liikkeet toisin väittävät, halpa ei välttämättä tarkoita painavaa. Ohuet vaahtomuoviset makuualustat ja halvimmat markettitason teltat saattavat olla yllättävän kevyitä. Teltat tosin saattavat olla myös yllättävän paskoja.

Laukut toimii jos pyörä on tarpeeksi tukeva

Sivulaukut toimii parhaiten silloin kun painopiste on mahdollisimman alhaalla. Painavimmat tavarat kuuluvat takalaukkujen pohjalle, mutta liikaa takalaukutkaan eivät saa painaa. Veikkaisin, että ajomukavuuden kannalta raja tulee vastaan jo neljän kilon paikkeilla per laukku. Tarakan päälle en pinoaisi mitään kovin painavaa.

Jos ajaminen tuntuu epämiellyttävältä ja raskaalta, painoa on takatarakan kantokykyyn nähden liikaa. Sillon karsisin ylimääräiset roinat ja siirtäisin osan etulaukkuihin lowrider -etutarakkaan. Etulaukkujen pitää painaa keskenään yhtä paljon ettei ohjaus kärsi, eli sinne sellasta kamaa, jota ei tarvitse kesken päivää. Kannattaa muistaa, että ruokakin painaa ja vie tilaa.

Meillä on oikeat matkapyörät, jotka toimii hyvin neljän sivulaukun kanssa. Moni sporttisempi venkula ei välttämättä kestä kuormaa samalla tavalla. Vanteet voi alkaa vipottaa, pinnoja katkeilla, eikä kauppareissusta kasvanut lasti tunnu mukavalta ajaessa. Silloin pitää tehdä kompromisseja pakkaamisen suhteen, niistää painosta joka välissä, kokeilla bikepacking -pussukoita tai jotain hybridiratkaisua. Selässä en kantaisi mitään.

Bikepacking, tee-se-itse -versio:

Hätätilassa tai budjetin ontuessa tavaraa saattaa pystyä sitomaan ohjaustankoon, runkoon ja satulan taakse ilman bikepacking -tuotteitakin. Vaikkapa teltan tai kuivasäkin kanssa voisi hyvinkin onnistua. Jollain telttavalmistajilla taitaa olla jopa pyöräilyyn suunniteltuja telttoja. Niissä on yleensä lyhyempiin pätkiin taiteltavat kaaret ja pussi saattaa olla tukevampaa kangasta. Taitava ompelija pystyy tietty tekemään toimivia pussukoita ja remmiviritelmiä itse. Tällaiseen ITE-taiteeseen ei ehkä kannata käyttää kovin paljon rahaa ja ne pitää luonnollisesti koeponnistaa ennen reissua.

Laitoin joskus koemielessä riippumattoilukamat mustekalalla ohjaustankoon ja kiilasin kuivasäkin ja makuualustan poikittain tarakan ja satulan väliin. Paino edessä ylhäällä ärsytti, mutta satulan takana toimi yllättävän hyvin, oikeastaan paremmin kuin jos tavara olisi normaalilla tavalla tarakan päällä. Teltan kaaret voi sitoa yläputkeen, jos ne mahtuu, eikä viritelmä häiritse jarrujen toimintaa. Toisen juomapullotelineen voi vaihtaa sellaiseen, johon mahtuu puolentoista litran palautuspullo. Silloin toiseen pulloon voi tunkea huoltokamat (ehkä jonkun muovipussin ja liinan sisään ettei pullo likaannu eikä työkalut rämise).

Bikepacking on varmaan lähtöisin tee-se-itse meiningistä, eikä moni noista kalliista tuotteista vieläkään näytä omiin silmiin kovin toimivalta tai luotettavalta. Toisaalta luulisin, että esim Ortlieb ei päästä mitään ihan kuraa markkinoille. Ja löytyy niitä varmaan hyviä ja halpojakin, jos jaksaa etsiä.

Mielipiteet ovat vain mielipiteitä

Mun näkökulma on sellainen, että kun en ole jokaista, usein arkikäytössäkin olevaa tuotetta hankkiessa pitänyt tätä painoasiaa kaikkein tärkeimpänä, en pidä yläpainoisen fillarin käsittelystä, enkä kovin agressiivisesta ajogeometriastakaan, niin en sitten ikinä hankkinut bikepacking -tuotteitakaan. Jos kamat ei mahdu järkevästi satula-, runko- ja tankolaukkuun, joutuu kuitenkin käyttämään sivulaukkujakin, mikä aika lailla vesittää koko idean. Tai sitten ei. Useampikin tosi kokenut matkapyöräilijä on lisännyt omaan bikepacking -settiinsä Ortliebin etulaukut takalaukuiksi luksustuotteiden, kuten ruoan ja vessapaperin kuljettamista varten.

Historian havinaa

Niitähän on jotain sata vuotta vanhoja valokuvia pyöräretkeilijöistä, jotka on köyttäneet pyöriinsä vaatetta ja vilttiä. Sen ajan pyörien geometria oli tosin aika erilainen. Jonkun kolkytluvun teorian mukaan trailin piti olla nolla. Sillon emäputken (headtube) suuntainen linja kohtaa etunavasta suoraan alas vedetyn linjan maan pinnalla. Nykyään ne menee ristiin, mikä tekee ohjauksesta ketterämmän, mutta edessä oleva kuorma tuntuu raskaalta ohjatessa. Jos päätyy bikepacking -setupiin, kannattaa joka tapauksessa pitää kuorma mahdollisimman kevyenä.