Jos et jaksa lukea, katso videoita

Viestit Karjala -uutisia karjalan kielellä

Viestit Karjala eli karjalankieliset uutiset ilmestyvät Kanavalla Rossii TV1. Katseltiin jonain vuonna Petroskoin-reissulla teeveetä Essoilalaisessa stolovajassa eli ruokalassa kun Viestit Karjala pyörähti käyntiin. Surullinen musiikki, rauhallinen kerronta, kauniita paikkoja ja vanhoja mummoja. Aikamoinen kontrasti muihin Venäjällä nähtäviin uutislähetyksiin, joissa musiikin, kerronnan ja leikkausten avulla rakennetaan vaaran tuntua.

Jos karjalan kieli ei ole tuttu, saattaa joutua hieman hieromaan aivonystyröitään pysyäkseen kärryillä.

Löysin äskettäin Viestit Karjala -kanavan YouTubesta. Samalla syötteeseeni eksyi muutakin Karjala-aiheista sekä useita moottoripyöräilijöiden reissuillaan kuvaamia matkavideoita. Polkupyöräilijöiden tekemiä pätkiä on vähemmän. Niille olisi selkeä tilaus. Vilahdan muuten itse fillarin selässä erään tanskalaisen motoristitubettajan videolla.

Rajankäyntiä -laadukas dokumenttisarja

Ylellä pyörii mielenkiintoinen Rajankäyntiä -sarja. Se on dokumentaristi Petteri Saarion käsialaa ja julkaistu alun perin vuonna 2009. Suhteellisen tuoretta materiaalia siis. Vienasta nähdään ainakin Venehjärvi ja Jyskyjärvi, kauniita paikkoja molemmat. Paanajärven kansallispuiston maisemia ihaillaan ja Laatokallakin liikutaan. Myös Petsamon koltat ovat saaneet oman jaksonsa. Dokkarit löytynevät Yle Areenasta seuraavat nelisen vuotta.

Arvo Tuominen

Arvo Tuominen on toki julkaissut myös mainion Karjala, koko tarina -kirjan. Lukuhaluttomien kannattaa googlata herran nimellä löytyvät dokumentit. Niitä on kuvattu aika liuta ympäri Venäjän Karjalaa ja Karjalankannasta.

Yleltä näyttää edellään löytyvän lajitelma Karjalaa käsitteleviä, Arvo Tuomisen käsialaa olevia dokkareita.

Pyöräilyreitit: Vienan Karjala

Lue juttu rauhassa. Karttalinkki löytyy ajallaan.

Vienan runokylät voisi kyllä ajaa esimerkiksi jäjestyksessä Kostamus – Vuokkiniemi – Vuonninen – Uhtua (eli Kalevala) – Haikola – Paanajärvi – Jyskyjärvi – Kostamus. Pyöräilijälle tämä ei ole houkuttelevin vaihtoehto, jos Paanajärveltä joutuu palaamaan samaa tietä takaisin. Ehdotus löytyy esimerkiksi sivustolta viakarelia.fi. Tällä Ontrei Malisen mukaan nimetyllä reitillä kylät kierretään tässä järjestyksessä, koska hienoimmat halutaan jättää viimeisiksi.

Jos onnistut sopimaan etukäteen venekyydin Paanajärveltä Jyskyjärvelle, Ontrein kierros lienee kuitenkin paras tapa nähdä kaikki kylät pyöräillen. Venekyytejä on järjestetty ainakin Jyskyjärveltä käsin (+7 814 54 54448).

Kartalta vaihtoehtoa, johon sisältyy venekyyti, voi tarkastella tästä linkistä.

  • Todennäköisesti paras opaskirja matkalle on Suomalainen matkaopas, Karjala. Siinä on erilaisia autolla ajettuja reittejä etäisyyksineen ja nähtävyyksineen sekä mahdolliset ruokapaikat, majoitukset ja kauppojen aukioloajat.
  • Arvo Tuomisen Karjala – Koko tarinan suosittelisin lukemaan jo ennen lähtöä.
  • Kostamuksenkin historiaan kannattaa tutustua.
  • Matkan varrelle sattuu myös Venehjärvi, joka tosin on raja-alueella. Siellä vierailemisesta kyselisin Lesoselta itseltään (+7 921 450 2152) .
  • Tarkempaa tietoa runokylistä löytyy Juminkeko ry:n sivuilta.
  • Tapahtumat, majoitukset, museot ym selviävät ehkä parhaiten omatoimimatkailijoille suunnatulta sivulta ontrei.fi.

Jyskyjärvellä kuulin, että joku olisi ajanut sieltä moottoripyörällä Borovoin kautta Paanajärvelle. Tien kunto on mysteeri. Juminkeko ry:n sivuilla on suurpiirteinen kartta, josta voisi päätellä, että reitti on ajettavissa myös autolla. Tarkistan kun kerkeän.

Karjalan kieli on suomen lähin sukukieli. Vienassa moni puhuu ja ymmärtää siis jonkin verran suomea. Venäjän osaamisesta on silti ehdottomasti hyötyä.

Meidän pyörillä kulkema reitti oli Kostamus – Vuokkiniemi – Vuonninen – Uhtua – Haikola – Jyskyjärvi – Paanajärvi – Kem – Solovetskin luostarisaari. Jyskyjärveltä saatiin venekyyti Paanajärvelle, mutten tosiaan ole varma, kuinka mielellään pyöriä yleensä otetaan mukaan perinteisiin puisiin karjalaisveneisiin. Aina voi kysyä. Kun Paanajärveltä poljettiin päätien varteen, loppumatka taisi olla hyväkuntoista asfalttitietä. Luostarisaarelle pääsee lautalla, joka lähtee Papinsaaresta.

Solovetskin saarella on hieno kreml sekä vankileiriä esittelevä museo. Saari on gulagien synnyinkoti. Siellä on myös lentokenttä, josta voi jatkaa matkaa vaikka Arkangeliin, jonka oblastiin saaretkin kuuluvat. Me tosin palasimme lautalla mantereelle ja tulimme Pietari – Murmask -väliä kulkevalla junalla Pietariin.

Majoitus ja ruokahuolto

Nukuimme reissulla pääosin teltassa, mutta alueen matkailu perustuu ennalta varattaviin kotimajoituksiin, jotka tosin ovat yllättävän tyyriitä. Jos matkalla ei muuten ehdi tutustua paikallisiin, tällaiset majoitukset ovat paras tapa ymmärtää Vienan Karjalaa. Vaihtoehtoa kannattaa siis harkita. Jos yhteystietoja ei löydy suoraan, suosittelisin vierailemaan Ontrei Malisen Kantele -matkailureitin sivuilla. Hyvällä tuurilla matkan saattaa pystyä ajoittamaan jonkin kyläjuhlan tai tapahtuman kanssa.

Hotellit ovat ilmeisesti järkevämmän hintaisia, mutta niitä ei ihan joka kylään osu. Pieni ruokakauppa kylissä onneksi yleensä on. Pyöräillessä kokkauskamat ja riittävä määrä ruokaa ja vettä kannattaa ehdottomasti olla mukana. Etäisyydet ovat pitkiä ja tien kunto monesti aika heikko, mikä todennäköisesti lyhentää päivämatkoja. Vettä saatiin vaihtelevasti erilaisista lähteistä, järvistä ja kyläkaivoista.

Väylät

  • Kostamuksesta pohjoiseen hiekkatie on leveä ja maaston muotoja on oiottu paljon. Osuus on pölyinen.
  • Vuokkiniemen ja Vuonnisen välissä on tiukahkoja nousuja. Venäläistä, paikoittain mujuista hiekkatietä tämäkin.
  • Väylä Uhtualle on paikoin jopa suomalaiset standardit täyttävää soratietä.
  • Uhtuan jälkeen päästään vaihtelevan laatuiselle asfaltille.
  • Haikolan jälkeen Jyskyjärvelle suuntaava joutui aluksi rämpimään upottavassa hiekassa. Täällä se on ilmeisesti silti paremmassa kunnossa kuin Kostamuksesta Borovoin kautta Jyskyjärvelle vievä pätkä samaa tietä numero 86K-4.
  • Uudelle Paanajärvelle pääsee Reka Kemin yli lautalla, vanhalle voi mennä sieltä pitkospuita pitkin.

Pyörät

Oma fillari muistuttaa aika lailla 90 -luvun maastopyörää. Kaverilla oli klassinen brittiläinen matkapyörä, johon saatiin lokasuojien kanssa mahtumaan 40-622 renkaat. Molemmilta löytyi kyllä kevyttä vaihdetta. Moni varmasti lähtisi tällaiseen reissuun modernimmalla kalustolla ja paksummilla renkailla. Ajaessa huomattiin kuitenkin, että kapeahkot renkaat rullasivat suurimman osan ajasta paremmin. 2,15 -tuumaisista Marathon Mondialeista oli hyötyä lähinnä kaikkein heikkolaatuisimmilla tieosuuksilla. Kyllä paksut renkaat silti ajomukavuutta parantavat.

Pitkän ja alun perin henkilökohtaiseen käyttöön tarkoitetun matkakertomuksen voi lukea tästä.

HUOMASITKO, ETTÄ

  • En ole merkinnyt tähän reittiin ajopäiviä enkä kilometrimääriä. Tee rauhassa oma matkasuunnitelmasi. Kiire ja paikallinen tieverkosto eivät välttämättä sovi yhteen.

Vienan runokylät pyöräillen

Nykyään matkakertomukset ovat videoita YouTubessa. Jos haluat olla aito hipsteri, voit teeskennellä lukeneesi tämän kotikutoisen kertomuksen ja kertoa siitä kaverillesi sosiaalisessa mediassa. Jos suunnittelet vastaavaa matkaa, reitti ja hyödyllistä taustatietoa löytyy ehkä helpommin artikkelista Pyöräilyreitit: Vienan Karjala.

Jutun valokuvat on otettu vanhalla digipokkarilla, jonka päivämäärät hieman heittelivät…

Pyöräreissu alkoi perjantaina 16.9.2019:

Tätä reissua on suunniteltu useampi vuosi, mutta hiekkatietaipaleet ja huoltovälit ovat vaikuttaneet liian pitkiltä. Nyt ollaan kuitenkin lähtökuopissa. Ehkäpä viime vuoden pyöräretki Tallinnasta Novgorodiin vaikutti. Pohjois-Viron hienosti toteutetut pyöräreitit ja yllättävän ajettavat asfalttitiet Venäjän puolella saivat taas kaipaamaan tarpeetonta kärsimystä luokattoman huonoilla teillä.

Kainuun korvesta myyttisen Vienan laulumaille suuntaantuvaa matkaa voi kutsua eeppiseksi sanan varsinaisessa merkityksessä. Lönnrot keräsi suurimman osan Kalevalan materiaalista karjalaiskylistä, joissa nyt on tarkoitus käydä. Reitti on vielä hieman hämärän peitossa, mutta tavoitteena on nähdä ainakin Vuokkiniemi, Vuonninen, Kalevala, Haikola, Paanajärvi ja Jyskyjärvi. 

Juminkeko ry:n sivut osoittautuivat hyväksi tietolähteeksi. Mukana matkassa oli venäläinen Karjalan tasavallan kartta ja lisäksi Suomalainen Matkaopas Karjala, tai tarkemmin Vienan Karjalaa käsittelevä osa, jonka puukotin kirjasta irti keventääkseni kuormaa. Oppaassa on selkeät ajo-ohjeet autoilijoille, majoittajien yhteystiedot, nähtävyydet ja kauppojen aukioloajat. Aivan loistava tuote.

Tuukka pakkasi Arvo Tuomisen mainion (mutta painavan!) Karjala -Koko tarina -kirjan. Rajanylityksen jälkeen ostimme huoltoasemalta vielä Kostamuksen alueen kartan ja Kostamuksesta Kemin alueen kartan.

Havahdumme reissun alla säätämään aikatauluja ja lähtö aikaistuu parilla päivällä. Tuukka saa siirrettyä junaliput sunnuntailta perjantaille ja kaahaa kyytiin Kouvolasta. Olen jo ehtinyt tutustua vastapäätä istuvaan seitsenkymppiseen Väiskiin. Kirjapainotyöläinen ja ay-aktiivi, ”Matinkylän sosiaalidemokraatti”, kertoo kirjoittelevansa runoja ja innostuu, kun kerron suunnitelmistamme. Junamatka sujuu leppoisasti positiivisesti elämään suhtautuvan ja mukavan oloisen herran seurassa.

Perillä kysellään ruokapaikkaa. Samalla junalla tullut naishenkilö kertoo, että Kajaanin pääkadulta löytyy pari ravintolaa ja “maahanmuuttajien” pitserioita. Päädymme kiinalaiseen, ja ruoka on hyvää. S-marketista tarttuu mukaan makaroonia, tonnikalaa, leipää, juustoa, kurkkua, persikoita ja jokunen suklaapatukka.

Katsastetaan Kajaanin linnan rauniot ja ajellaan kohti pohjoista. Tylsä, raiskioiden puhkoma maisema muuttuu pian vaarasuomeksi ja tunnelma kohoaa. Telttapaikka löytyy erämaisen oloisen Miesjoen kosken luota.

Lauantai

17.9.2019

Kajaanista Kostamukseen (n. 135 km)

Tämän päivän suunnitelma on ajaa tietä 89. Päivän mittaan paljastuu, ettei ennen rajaa ole yhtään kauppaa, saati sitten ruokapaikkaa. Keittelemme tonnikalalla höystettyä makaroonia lounaaksi. Kaasulla toimiva trangia osoittautuu käteväksi vehkeeksi. Pieni myötäinen tuulenvire, hyvä sää ja hienot maisemat pitävät hyvää ajotempoa yllä. Sekä tietysti se, ettei taipaleella ole ainuttakaan nähtävyyttä. Ylämäet eivät ole liian jyrkkiä ja alamäissä vauhti kiihtyy huomaamatta reilusti yli neljänkympin. Iltapäivällä joudumme pyytämään taloista vettä, vaikka sitä oli lähtiessä 3,5 litraa mieheen. Monista taloista näkee, että ne ovat tyhjillään. Erään tuvan pihalla tehdään jonkinlaista risusavottaa ja saamme pullot täyteen. Vesi tulee viereisestä hetteiköstä ja maistuu paremmalle kuin Helsingissä vesijohtovesi.

Rajan tuntumassa syömme huoltsikan isoimmat hampurilaiset ja jälkiruuaksi pannukakkuja ja kahvia. Ruokavarastoa pitää lisäksi täydentää. Pihalla juttelemme reissusuunnitelmista erään vanhemman pariskunnan kanssa. Mies on pyörittänyt luontomatkailutoimintaa ilmeisesti jonkun kunnan leivissä, ja venäläinen naisystävä auttaa meitä etsimällä puhelimesta Kostamuksesta majoitusta. Vinkkaavat käymään Kormilossa, jossa on kuulemma samovaarimuseo.

Suomen puolen tullivirkailijan mukaan yli menee vain muutama pyöräilijä vuodessa. Ehkä on lohdullista, ettemme ole ainoat. Venäjän puolella rajamuodollisuudet tuntuvat takkuavan, eikä täällä pääse pyörällä jonon ohi niin kuin etelämmässä. Autojen matkatavarat ja pohja tarkastetaan ja meidänkin pitää avata kaikki laukut. Ihmettelemme mistä tällainen syyni johtuu, mutta rajaa ylittävän motoristin mukaan käytäntö on ihan normaali. Hän käy tällä kertaa vain tankkaamassa ja neuvoo ostamaan huoltoasemalta kartan.

Yövymme Hotelli Fregatissa. Ensivaikutelma lohduttomasta lomakylästä muuttuu positiivisemmaksi kun alueella käyskentelee.

Sunnuntai

18.9.2019

Kostamuksesta Vuokkiniemeen (n. 60 km)

Kostamus on kummallinen sekoitus suomalaista lähiötä ja venäläistä pikkukaupunkia. Kekkosen kaivosprojekti työllisti ja työllistää edelleen. Sellainen perivenäläinen kurjuus puuttuu. Kiertelemme etsimässä kirjakauppaa kun iskee nälkä. Edellisen päivän kilometrit ja laihahko illallinen kostautuivat nopeasti. Lounaan jälkeen ostamme noin puolet leipomokioskin tarjonnasta ja suuntaamme kohti kombinaattia.

Tehdas ja erämaata raiskaava kaivos soravuorineen ovat vaikuttava näky. Leveällä hiekkatiellä on jonkin verran liikennettä ja yksikin auto riitää nostattamaan sakean pölypilven. Onneksi Tuukalla on mukana kahdet ajolasit.

Kellotamme taukoja ja päätämme muutaman tunnin ajamisen jälkeen pitää pidemmän evästelyhetken kukkulan laella. Maisema yllättää: oikealla on horisonttiin asti kumpuilevaa erämaata, vasemmalla edelleen kaivoksen soravuoristo, jossa valtavat koneet näyttävät leikkiautoilta. Mäkeen pysähtyy auto, ja nuorehko armeijavaatteisiin ja puukkoihin sonnustautunut mies tulee juttusille. Kaveri on joskus ajanut moottoripyörällä Muurmanskiin, ja tämä on kuulemma paras tieosuus. Muualla tien laatu ei ole näin hyvä. Hänellä on muuten talvisota-aiheinen teepaita, joka on venäjällä harvinaista. Useammin muistellaan suurta isänmaallista sotaa, joka alkoi virallisen tulkinnan mukaan vasta 1941.

Tollojoen kohdilla on hautausmaa, jonka katsastaminen on mukavaa vaihtelua pölyiselle tielle. Kohta vastaan tulee Kormilon lomakylän mainoskyltti. Sieltä saa kuulemma ruokaa. Piha-alueen reunalla on portti ja pari puhelinnumeroa, joihin Tuukka soittaa. Pienen neuvottelun jälkeen pääsemme kylään ja kestittäviksi, koska emme ole venäläisiä. 

Paikka on luonnonkaunis ja yleisilme epävenäläisen siisti. Emäntä keittelee meille itse valmistamiaan pelmenejä ja paistaa jälkiruoaksi lettuja. Kaikki uppoaa tietysti viimeistä murua myöten. Tuukka keskustelee naisen kanssa venäjäksi ummet ja lammet, esimerkiksi siitä, kuinka suomalaiset turistiryhmät ja kestitettävät yritykset ja poliitikot ovat lähes kadonneet Krimin tapahtumien ja niitä seuranneiden talouspakotteiden takia. Samalla hahmottuu paikallisen matkailualan luonne, joka perustuu ennakolta varattuihin kotimajoituksiin.

Oma matkasuunnitelmamme alkaa muotoutua. Yksi vaihtoehto olisi jotenkin järjestää venekyyti Jyskyjärveltä Paanajärvelle ja jatkaa sieltä Vienan Kemiin. Minulla on sellainen mielikuva, että se olisi mahdollista. Jos venekyyti onnistuu, vältämme myös epäilyttävimmät tieosuudet.

Alkaa olla ilta ja jatkamme kohti Vuokkiniemeä. Sen sanotaan olevan runokylistä tärkein. Kello on aika paljon, kauppa, jos sellainen on, on kiinni, kuten myös museo. Kiipeämme harjun päälle, sitten ihmettelemme hetken museoalueella. Teini räplää puhelinta aitan parvekkeella, me jatkamme matkaa tyhjin käsin. Telttapaikka löytyy läheisen joen rannasta. Yskin pölyisen taipaleen jälkeen kuin kaivostyöläinen.

Maanantai

19.9.2019

Vuokkiniemestä Vuonniseen ja Pistojoelle (n. 50 km)

Matkan varrella sijaitsisi Venehjärven kylä, jossa asuu lähinnä Lesosia. He ovat käsittääkseni jonkinlainen tekijä Vienan Karjalan matkailusektorilla. Kylään sattumalta poikkeamisessa on kuitenkin yksi mutta:

Venehjärvi on Venäjän laajaa, kymmenien kilometrien levyistä rajavyöhykettä. Vyöhykkeellä käymiseen tarvitsee etukäteen hankitun luvan. Lupaa ei saa hetkessä, joten asia kannattaa hoitaa hyvissä ajoin ennen reissua, jos ei halua koetella onneaan. Meille tosin vihjattiin Kormilossa, että rajavartiat jättävät yleensä rauhaan ihmiset, jotka ovat sopineet etukäteen käynnistä Santeri Lesosen kanssa.

Tuukka yritti aamulla soittaa Lesoselle, mutta kukaan ei vastannut. Venehjärven risteyksen luona puhelimissa ei ole kenttää, eikä oma prepaid-liittymäni edes toimi Venäjällä. Tavallaan asialle olisi voinut tehdä jotain, onhan tämä jo neljäs vuosi perättäin, kun käydään rajan tällä puolen. Kyltin mukaan liikkumiseen tarvitsee luvan, hieman pitemmällä on myös selkeä englanninkielinen muistutus siitä, että olemme nyt raja-alueella. Odottelemme aikamme, sitten pitää vaan hyväksyä tosiasiat ja jatkaa matkaa.

Tie Venehjärvelle olisi käyttämämme opaskirjan mukaan ”maiseman juhlaa”. Kylä sijaitsee niemen kärjessä ja järveä ympäröivät korkeat kukkulat. Siellä on tsasouna, muutama hyväkuntoinen hirsitalo ja hautausmaa paraatipaikalla. Asukkaat puhuvat myös suomea tai karjalaa. Tsasounan pihalla on muistomerkki jossa on punatähti ja nelisenkymmenen sodan melskeessä kuolleen Lesosen nimi.

Samaisen matkaoppaan mukaan tieosuus Vuokkiniemestä Vuonniseen on autoilijan painajainen, ja aika pian paljastuu miksi. Tien laatu ei ole kaksinen ja mäet ovat todella jyrkkiä, sitten alkaa sataa. Päivä on melko lämmin, joten päätämme mieluummin kastua kuin hikoilla. 

Ajaminen on raakaa työstämistä, mutta välillä tulee vilkaistua myös maisemia. Jostain syystä touhu vaikuttaa järjettömyydessään mielekkäältä. Ainakin on koko ajan tekemistä, ja tätähän me tilattiin. Taktiikka on yksinkertainen: tasaisella kannattaa ajaa tarpeeksi hitaasti, että ehtii väistellä kuoppia ja hakea hyvää ajolinjaa. Vauhdin pitää olla verkkainen siksikin, että aina kuoppaa ei pysty väistämään. Ylämäet ajetaan pienellä vaihteella perse penkissä, alamäet seisaaltaan. Silloin pyörä ei rysähdä kuoppiin ja töyssyjä pystyy keventämään kehon painoa siirtämällä. 

Jossain vaiheessa alkaa sataa niin paljon, että on pakko vaihtaa teepaita villakerraston paitaan ja vettäpitävään takkiin. Lähellä Vuonnista on jonkin verran asutusta, usein hyvin kauniilla näköalapaikoilla. Vaarat ja järvi kehystävät maisemaa.

Ensimmäinen nähtävyys johon tähdätään on kauppa. Kun saa ensin jotain syötävää, voi lähteä etsimään pääatraktiota, tsasounaa, josta I.K. Inha otti valokuvan joskus 1800-luvulla. Kauppa on pieni, eikä sieltä saa edes leipää. Myyjä puhuu jonkin verran suomea. Ostamme yllättäen matkan teemaruokaa makaroonia ja tölkkikalaa. Tällä kertaa innovoimme aterian, johon tulee mausteeksi tulista gruusialaista pussikeittoa. Tietenkin mukaan tarttuu kaikenlaista herkkua, kuten vohveleita ja präänikejä. Kaupan pihassa on pöytiä, ja kokkailemme siinä valtavan aterian. Kello on yli kuusi. Edellisen etapin tahkoamiseen on mennyt koko päivä.

Katsastamme tsasounan, joka on lukossa. Inhan valokuvassa se on aivan rannalla, Vuonnisen kuuluisilla rantaniityillä. Nykyinen, ehkä 2000-luvulla rakennettu replika sijaitsee hieman ylempänä ja rantaniittykin kasvaa korkeaa lehtipuuta. Paikka on silti hieno.

Matka jatkuu kohti Kalevalaa huomattavasti parempilaatuisella tiellä. Itse asiassa vauhti pysyy koko ajan rullaavana, ihan kuin Suomessa olisi. Yövymme Pista-joen varrella. Paikka on jotenkin tyypillistä Venäjää: kaunis joki, nuotiopaikka ja valtavasti roskaa. Telttapaikkaa etsiessä löytyy majavan kaatamia puita. Paras alusta on lopulta nurmikolla aivan sillan vieressä. Kun teltta on jo pystyssä, sillan kupeeseen pysähtyy kylmäauto. Tilanne on hieman epäilyttävä, mutta kuski on, kuten aina, kalastaja. Hän puuhastelee rapumertojen kanssa ja pitää autoa käynnissä lähes koko yön. Epäselväksi jää, onko mies töissä vai puuhaileeko omiaan kesken ajokeikan.

Tiistai

20.9.2019

Pistajoelta Kalevalaan ja Haikolaan (n. 86km)

Aamulla paistaa aurinko, Tuukka uskaltautuu uimaan. Keittelen kahvit ja puurot ja pulahdan itsekin. Miksi eilen sateessa kastuneet paidat haisevat ammoniakille? Matka jatkuu hyväkuntoista hiekkatietä. Seuraava nähtävyys on Kiskis-kukkulat Muna ja Makkara, joilla Suomi kävi vuosia asemasotaa neuvostoarmeijaa vastaan. 

Kolme moottoripyörää ajaa ohi matkavarustuksessa. Hetken päästä löydämme heidät pysähtyneinä tienposkeen. He ovat ajamassa pikkuteitä pitkin Muurmanskiin ja sieltä Norjaan. Herrat tekevät matkastaan videoita Backroad Motorcycle Adventures -nimiselle Youtube-kanavalleen, ja joudumme haastateltaviksi. Aikaa vierähtää jutustellessa. Sitten sekoilemme ainoan kerran matkaoppaan kanssa ja etsimme kauan joitain bunkkereita pari kilometriä ennen kukkuloita. Muistomerkit kolutaan, mutta lähde, josta tarinan mukaan sodan molemmat osapuolet ottivat juomavetensä, jää näkemättä. Kyltin mukaan tähän pysäytettiin saksalaiset fasistijoukot, vai miten se meni.

Kalevalassa eli Uhtualla menemme suoraan stalovajaan syömään. Paikalla on myös kesäleirillä oleva lapsiryhmä, koulu kun alkaa vasta syyskuun alussa. Tuukka syö kaiken tuplana. Huomionarvoista on, että kompotti jää monelta lapselta juomatta. Oi aikoja, oi tapoja. Kaupan myyjä sanoo, että ostamamme piirakat riittävät viikoksi. Pakko myöntää, että ne loppuvat huomenna kesken. 

Karjalaistalot sijaitsevat rantatörmän päällä. Matkan varrella on Kalevala-aiheinen muistomerkki sekä hieman infoa. Muistomerkki on kelottunut männynlatva. Tämä Lönnrotin uhrimänty oli mennä polttopuiksi, mutta latvaosa sentään pelastui. Rantapenkka on hieno ja maisema upea. Vanhojen talojen rivistö ulottuu kauas. Täällä on asunut useampikin runonlaulaja, ja vähän ihmetyttää, miksi Kalevalan kauneutta ei kehuta kuten muiden karjalaiskylien. Lähtiessä muistan, että pitää ostaa lusikka katkenneen Sporkin tilalle. Onneksi sellainen löytyy ensimmäisestä kaupasta. Järven yli on vyörymässä sadepilvi. Se saavuttaa meidät nopeasti.

Tie itään on asfaltoitu. Tosin välillä se haisee jäteöljylle ja siinä on nyrkin kokoisia kiviä. Epäilemättä niitä on heitetty sekaan suoraan penkasta. Kuljemme ilmeisesti harjun päällä, hetken tien päässä näkyy sateenkaari. Matkan aikana tulee kerran jos toisenkin teoretisoitua tien leveyden ja pusikoitumisen yhteyttä. Ympäröivä metsä ja maisemat muutenkin jäävät joillain etapeilla lehtipuiden muodostaman tiheikön taakse. Kun tie kapenee, tajuaa usein ajelevansa huikeissa maisemissa. Aikaa kuluu ja kilometrejä karttuu. Haikola sijaitsee muutaman kilometriä tiestä etelään, ja koska on jo ilta, päätämme pystyttää teltan Kotijärven rannalle hieman ennen kylää. Täysin tyyni vesi, auringonlasku, avara, kummuille kohoileva  jäkäläinen kangasmetsä ja korvissa soiva hiljaisuus menee telttapaikkojen top kymppiin. Järven rannoilla ei näy ainoatakaan mökkiä. Monta metriä alempana kivinen rantaviivakin on jotenkin liian täydellisen näköinen. Vieressä on hiekkaranta.

Keskiviikko

21.9.2019

Haikolasta Jyskyjärvelle (n. 80km)

Aamu alkaa peseytymisellä hyisessä ja matalassa vedessä. Tuukka pulahtaa vasta seuraavassa poukamassa, jossa joutuu väistelemään vanhoja puhelinlankoja ja muuta metallijätettä. 

Haikolakin sijaitsee hienolla paikalla. Opastaulun mukaan kylässä on vieraillut noin 20 000 ihmistä viimeisen viidentoista vuoden aikana. Näyttää muuten olevan hyvä vattuvuosi. Museorakennukset ovat kiinni, mutta yhden talon pihassa on auto ja lieassa äänekäs koira. Mies tulee tervehtimään suomeksi ja kun kysymme vettä, sitä saa järvestä. Taloonkin menee vesiletku suoraan laiturin nokasta. Nämä kaksi eläkeläistä ovat paikan ainoat vakituiset asukkaat. He ovat juuri lähdössä Kostamukseen, mutta rouva, jonka lapsuudenkoti paikka on, lupaa soittaa naapuritaloa vahtivalle miehelle. Hänellä on avaimet museoihin ja saamme pienen turistikierroksen. 

Karjalaiseen tapaan kuuluu, ettei pihoja ole aidattu. Ilmaisu “aitovenäläinen” onkin reissun aikana vääntynyt muotoon “aitavenäläinen”. Neuvostoliitossa tykättiin siirtää ihmisiä paikasta toiseen ja ehkä tämänkin kylän kohtaloksi koitui Perspektiivittömien kylien likvidoinniksi kutsuttu hanke, jossa väestö uudelleensijoitettiin järjestelmän elinkelpoisemmiksi arvioimille alueille. Lopuksi käydään kalmismaalla.

Palaamme isolle tielle ja käännymme etelään kohti Jyskyjärveä. Uuteen Jyskyjärveen on matkaa 60 kilometriä, vanhaan seitsemänkymmentä. Välissä ei ole mitään. Tie on leveä, pölyinen ja upottava. Tästä tulee pitkä päivä. Pian iskee nälkä ja keittelemme tihkusateessa makarooneja suon laidalla. Myöhemmin tien laatu paranee ja reitti kulkee harjun laella. Kellotetut tauot rytmittävät päivää. Nähdään joki jonka luona keitellään kahvit, myöhemmin ihmetellään palanutta metsää. Eväät vähenevät, alkaa heikottaa ja joudun syömään kaurahiutaleita kylmän veden kanssa. Paikalleen ei voi jäädä, koska mäkäräisiä on liikaa.

Tuukka soitti jo Kalevalasta Jyskyjärvelle, jossa Urbanovitšit pyörittävät kotimajoitusta. Andrei on puoliksi karjalainen ja puoliksi ukrainalainen veneenveistäjä, joka työskentelee myös vesivoimalaitoksella. Hänellä on vuorokauden mittainen työvuoro, joka loppuu torstaiaamuna. Venematkan toteutuminen torstaina on vielä epävarmaa, mutta ainakin pääsemme saunaan ja saamme majoittua pihassa. Ensin pitää tosin päästä Jyskyjärvelle asti.

Pari poikaa pyöräilee ja ulkoiluttaa koiraa Uuden Jyskyjärven laidalla. He lähtevät mielellään näyttämään, missä kauppa sijaitsee. Öljyän toisen pojan ketjut. Kaupasta ostetaan muun muassa pakastettuja pelmenejä, jotka pitää tietenkin valmistaa heti. Yritämme ostaa vettä, mutta myyjä neuvoo meidät kylän kaivolle. Aterian jälkeen lähdetään taas liikkeelle. Kylässä on neuvostoaikaisia pienkerrostaloja ja mukavan näköisiä puutaloja. Ilmeisesti talot ovat monelle kesämökkejä, kaivolla käyvä mieskin asuu Pietarissa. Erään rakennuksen takapihalla on kaksi holtittoman kokoista sikaa.

Vanha Jyskyjärvi riippusiltoineen on illansuussa vaikuttava näky. Kaikkien talojen päädyt ovat joelle päin. Matkalla kylän toisessa päässä sijaitsevaan Urbanovitšien taloon tajuaa, kuinka iso Jyskyjärvi oikeasti on. Meitä tullaan vävypojan kanssa vastaan, koska epäilivät eksyneen. Perillä pääsee kertalämmitteiseen saunaan ja jokeen uimaan. Maistan kuivattua kalaa ja pyydän Tuukkaa tulkkaamaan. Vävypojan mukaan nälkä on paras kokki on venäjäksi nälkä ei ole täti. Saan yöllä yskänpuuskan, mutta veikkaan että syynä ei ole varsin uuden oloiset tyynyt ja patjat vaan ihan tavallinen köhä. Loppuyön nukun makuupussissa vierasmökin lattialla, avoimen ikkunan alla.

Torstai

22.9.2019

Jyskyjärveltä veneellä Paanajärvelle (n. 20 km pyöräilyä)

Näyttää vahvasti siltä että venekyyti onnistuu. Teemme aamulla pikaisen turistikierroksen, sitten pakataan pyörät ja laukut kyytiin. Hinta on aika suolainen, mutta mieluummin maksamme jostain tällaisesta ja nukumme yöt teltassa. Vene on puinen ja itse tehty ja tervattu karjalaisvene. Siinä on viisitoistaheppainen moottori. Matka kestää käytännössä koko päivän ja Andrein pitää vielä palata mukaan lähtevän vävypojan kanssa takaisin vastavirtaan. Paanajärvelle on 50-60 kilometriä. Ilmeisesti useampikin turisti haluaa kesän aikana sinne venekyydillä. Meille tämä on eräänlainen taksimatka.

Reka Kem laskee Vienanmereen. Jyskyjärven ja Paanajärven välinen osuus on rauhoitettua erämaata, vieressä on Euroopan suurin ojittamaton suo. Virta syö penkkoja ja moni rannan puista nojaa uhkaavasti joen ylle. Joessa on koskia, joista yhden Andrei laskee turvallisuussyistä ilman matkustajia. Matkan aikana ehdin jutella isännän kanssa suomeksi kaikenlaista ja puolivälin jälkeen pysähdytään keittämään nuotiolla tsaikkaa. Moni vanhempi karjalainen puhuu suomea. Onkohan olemassa erikseen karjalan kieltä vai onko kieli yksi suomen murteista?

Kun Neuvostoliitto hajosi, palkkaa ei saanut seitsemään tai kahdeksaan kuukauteen. Töissä piti silti käydä. Urbanovitšit keräsivät marjoja ja sieniä, kalastivat ja kasvattivat pihallaan ruokaa. Ehkä se osaltaan selittää, miksi monen vanhemman ihmisen mielestä Neuvostoliiton aikaan asiat olivat paremmin. Räpsimme kuvia ja ihailemme maisemia. Andrei pohtii, olisiko pitänyt soittaa etukäteen Paanajärvellä kotimajoitusta tarjoavalle tutulle. Ilmeisesti tarkoitus on nousta maihin heidän pihansa laiturista.

Vastaanotto Paanajärvellä on jäätävä. Emäntä tiuskii miksemme menneet suoraan lauttarantaan. Karjalainen vieraanvaraisuus ei oikein käynnisty. Ilmeisesti syynä on se, ettemme ilmoittaneet ajoissa tulostamme. Spektaakkelimaisen venematkan jälkeen mieli on yhtäkkiä maassa. Juttelemme hetken raitilla laahustavan karjalaismummon kanssa ja katselemme hitaasti pystyyn lahoavaa ulkomuseoitunutta kylää. Alkaa sataa. Uuden Paanajärven puolella syödään jäätelöt ja ihmetellään sen huomattavasti eloisampaa loppukesän iltaa. Lautturi on merimieslakissaan ja raitapaidassaan jokseenkin karnevalistinen näky, lautta itse lauttojen kalashnikov. 

Yöpaikka löytyy taas joen rannasta. Mäkäräisiä on nyt oikeasti liikaa, ja ruuan jälkeen pakenen telttaan. Takkikin jää kiireessä yöksi maahan lojumaan. Onneksi ei sada.

Perjantai

23.9.2019

Paanajärven läheltä Vienan Kemiin (n. 85km)

Loppumatka Kemiin on asfalttitietä ja sen laatukin vaikuttaa hyvältä. Jonkin ajan kuluttua vastaan vaappuu sienestäjiä pyörällä ja jalan. Matkaoppaan mukaan läheinen kylä on rumuudessaan nähtävyys. Ostan torilta maastokuvioisen teepaidan. Syödään jäätelöä, Tuukka juttelee vanhemman rouvan kanssa. Mummo on aiemmin asunut Paanajärvellä mutta on unohtanut miltei kaiken karjalan kielensä. Hän muistelee ”legendaarista” isoäitiään, joka joskus ennen sotia osasi laskea kaikki kosket.

Pidetään kahvitaukoa maisemapaikalla, kun lähelle pysähtyy auto. Kolme nuorehkoa miestä on nähnyt rastani ja pysähtyy tarjoamaan paukut. Kieltäydyn kohteliaasti, ja he toivottavat hyvää matkaa. Kahvikupissa on alle kymmenen mäkäräistä.

Joudumme ajamaan useamman kilometrin Pietari -Muurmansk- maantietä. Miten kukaan on voinut ajatella, että on hyvä idea ajaa pyörällä sitä pitkin Lappiin asti? Tie Kemiin seurailee jokea, eikä sillä ole kovinkaan paljon liikennettä. Matkan varrella on armeijan alueita ja kylä, jonka nimi on ”14 kilometriä poispäin tietä Kemi-Kalevala”. Luohoksen kohdalla vastaan kaahaa häitä juhliva autosaattue.

Kem on ruma. Tietenkin joen rannoilla on myös mukavan näköisiä puutaloalueita. Tuukka ostaa liput huomiseen yöjunaan Pietariin, pyörätkin saa mukaan. Ehdimme siis käydä lauantaina päiväseltään Solovetskissä. Vaiheilun jälkeen syömme päivällistä kolmannessa kerroksessa sijaitsevan ravintolan joelle antavalla terassilla. Ruoka on hyvää ja sanoisinko jopa laadukasta. Tuukka saa tarjoilijalta paljon hyödyllisiä tietoja ja tippaamme anteliaasti. Pihalla joku laskee kanistereihin kaivovettä ja mekin täytämme pullot. Vesi on ruskeaa.

Löydämme majoituksen ja yllätykseksemme siellä on joku muukin, joka matkustaa pyörällä. 65-vuotias Nikolai on kotoisin Krimiltä. Hän liikkuu junalla ja tutustuu kaupunkeihin pojaltaan lainaamallaan maastopyörällä. Sivulaukkuina toimii kaksi vaaleansinistä Teräsmiesreppua. Nikolai tulee käymään huoneessamme ja tarjoaa vodkaryyppyä. Tuukka ottaa yhdet tömpsyt ihan kohteliaisuudesta. Sovitaan, että huomenna aamulla lähdetään yhdessä luostarisaarelle. Lauttarannalle on yli kymmenen kilometriä matkaa, joten herätys on aikainen. Respassa istuva nainen lupaa tehdä meille aamiaisen kuudeksi aamulla. Saamme pyykitkin pesuun.

Lauantai

24.9.2019

Päiväretki Solovetskin luostarisaarelle ja yöjunalla Pietariin (n. 35km pyöräilyä)

Aamu on sateinen ja ajamme kolmistaan lauttarantaan aikamoista haipakkaa. Nikolai vaikuttaa hyväkuntoiselta ja vantteralta ukolta. Tuukka tosin epäilee, että miehellä saattaa olla tarve näyttää, että jaksaa. Lauttamatkan sataa ja tuulee. Onneksi vaihdoin paksummat housut jalkaan. Vienanmeri näyttää arktiselta, maitovalaita emme tosin näe. Nikolai räpsii kuvia puhelimellaan. Pitää poseerata.

Solovetskin luostari on massiivinen kreml. Ympäristöä hallitsee meri, karu saaristoluonto ja neuvostoaikainen asutus. Siellä täällä laiduntaa lehmiä. Aikoinaan vaurasta ja vaikutusvaltaista luostaria kunnostetaan ja valmista pintaakin on paljon. Lounaan jälkeen (sivumennen mainittakoon, että ruokala on astetta miellyttävämpi kuin Uuden Valamon ABC-henkinen linjastoruokala) kiertelemme luostarialueella ja eksymme väliaikaiseen näyttelyyn. Guassitöissä hengenmiehet ovat siunaamassa sotilaita Venäjän historiallisissa ja nykyisissä sodissa. Neuvostoaika on pyyhkiytynyt historiakatsauksesta kokonaan. Nyky-Venäjä on lähentynyt taas kirkkoa ja monia uskonnollisia rakennuksia on kunnostettu ja rakennettu uudestaan. Itänaapurissa hengellinenkin valta jakautuu vertikaalisesti, ylimpänä istuu valtion johto.

Päätämme etsiä saamelaisten pyhiä paikkoja. Niitä ei kuitenkaan löydy. Tuleepahan tutustuttua saaren ainutlaatuiseen luontoon. Paluumatkalla poikkeamme vankileirimuseoon. Solovetski on Gulagin synnyinkoti, jossa testattiin ja kehitettiin pahamaineisten vankileirien toimintaperiaatteet. Sitten painajainen olikin helppo monistaa ympäri Venäjää.

Selitän Nikolaille, että hleb on suomeksi leipä, pirog piirakka ja bulka pulla. Nikolain mielestä olen kuitenkin ostanut pelkkiä piirakoita. Hän aikoo jatkaa täältä lentokoneella Arkangeliin, meidän taas pitää ehtiä junaan. Paluumatkalla merenkäynti on kovaa. Matkapahoinvointi iskee voimakkaana postikortteja kirjoittaessa, on pakko mennä kannelle hytisemään. Nojaan kalmankalpeana kaiteeseen ja katson horisonttiin. Silmät lupsivat väsymyksestä, kannelle pursuaa vettä. Ihmeen kaupalla ruoka pysyy sisällä satamaan asti.

Ajamme myötätuulessa Kemiin. Kaksitoista kilometriä riittää juuri ja juuri kehon lämpenemiseen ja pahoinvoinnin tasaantumiseen. Ravintolaan ei ehdi, joten haemme kamat hotellilta ja tähtäämme kauppaan ja juna-asemalle. Paluumatkat eivät selvästi kuulu suunnittelun vahvuuksiin. Pyörien kanssa on joka kerta hirveä säätäminen. Juna saapuu hyvissä ajoin, tosin vaunumme ajaa kymmeniä metrejä laiturin ohi.

Jokaisessa vaunussa on konduktööri, ja liput tarkastetaan ennen junaan astumista. Pyörälippujen kanssa on jotain epäselvyyttä. Onkohan niille tilaa vaunussa? Käännämme ohjaustangot tilan säästämiseksi vinoon. Tuukka auttaa matkatavaroiden kanssa ja punttaa rouvia junaan, koska portaan alkavat reiden korkeudelta. 

Aseman lipunmyyjä epäili pyörien mahtuvan makuuvaunun hattuhyllylle, joten irroitamme kiekot ja onnistumme oikeasti sullomaan fillareiden peräpäät käytävän päällä sijaitsevaan lokeroon. Kolmella remmillä koko komeus saadaan kiinni kattoon kuin otollista hetkeä odottava onnettomuus. Farssin kruunaa virkailija, joka on juuri oivaltanut, että junassa on myös tavaravaunu.

Sunnuntai

25.9.2019

Pietarista Helsinkiin

Herään yöllä Tuukan huutoon pilkkopimeässä makuuvaunussa, mutta muuten yö sujuu rauhallisesti junan kolistellessa kohti Pietaria. Aamulla jutellaan samassa loosissa kotiin palaavan naisen kanssa ja hyödynnetään vaunun vakiovarustukseen kuuluvaa valurautaista samovaaria. Vessakin toimii moitteettomasti. Pyörien pakkausmenetelmä osoittautuu insinöörityön taidonnäytteeksi. Ne eivät ole liikkuneet senttiäkään.

Fillarit pitää kasata laiturilla. Siinä meneekin tovi, koska onnistun asettelemaan takakiekon väärin. Ketjut kiertävät kahdeksikkoa. Ostan aseman matkamuistoliikkeestä yhdeksästiaukeavan baabushkan, sitten onkin jo lounasaika. Viereisessä kojussa myydään armeija-aiheisia teepaitoja. Siis Putinin kuvia ja muuta asiaan kuuluvaa. Teksti “Kohteliaat ihmiset” viittaa tunnuksettomiin sotilaisiin Krimillä. En oikein tiedä, millaisten ironian kakkuloiden läpi niitä pitäisi tulkita.

Vartioin aukiolla pyörää kun Tuukka etsii kirjakaupasta Pietarin karttaa. Vieressä häärivän miehen rystysiin on tatuoitu numerot 1, 9, 5 ja kysymysmerkki. Varmaan synnyinvuosi.

Nyt kun tiedetään, missä ollaan, lähdetään kohti bussiasemaa. Matkan varrella pestään hampaat valtionarkiston viereisessä puistikossa ja ostetaan hunajamarkkinoilta lisää kotiinviemisiä. Kaupungin järjetön mittakaava hahmottuu Nevaa ylittäessä. Asemalla odottaa seuraava vääntö. Tuukka käy sisällä neuvottelemassa lipunmyyjien kanssa. He eivät suostu myymään pyöräpaikkoja, mutta antavat reittiä ajavan bussiyhtiön yhteystiedot. Puhelimeen vastaavan ihmisen mukaan fillarit saa onneksi kyytiin. Sitten onkin kiire metallinpaljastimen ja matkatavaroiden läpivalaisun kautta laiturialueelle. Apukuskin mukaan pyöriä ei voi ottaa kyytiin ilman suojapakkausta, bussiyhtiön palvelunumeroon vastanneen henkilön kanssa hän ei halua jutella. Tuukka keksii pakata fillarit telttakankaisiin ja pienen neuvottelutuokion jälkeen ratkaisu kelpaa.

Rajalla kaikki matkatavarat läpivalaistaan ja apukuski joutuu epäilemättä selittelemään vaatimustaan piilottaa polkupyöriä telttakankaan taakse. Onneksi luostarisaarelta ostetut mirhankikkareet eivät herätä tullivirkailijoiden epäilyksiä.

Tuukka jää pois Karhulassa, minä Helsinki-Vantaalla. Sieltä pääsee nykyään paikallisjunalla kotiin. Olen perillä ehkä puoli yksitoista.